maanantai 12. syyskuuta 2016

Hevosta paahdetuilla vihanneksilla ja lohkoperunoilla


Hevosen liha alkaa löytämään tiensä ruokapöytiin ja hyvä niin. Se on aivan erinomaista, maukasta ja vähärasvaista, melkein jopa riistaan vivahtavaa. Pitkästä aikaa pääsin ahertamaan hevosen lihasta kunnon pihvit, lisukkeeksi valmistin paahdetut vihannekset ja rouva valmisti lohkoperunat. Vihanneksien paahtamiseen kannattaa käyttää siihen tarkoitettua vihanneskoria, myös grillausalustalla onnistunee. 

Lähdetään liikkeelle!

Minulla oli hevosen sisäpaistia, joka yleensä valmistetaan kokonaisena tai padassa lohkoina. Vatsalaukku kuitenkin huusi pihviä, niin pakkohan niitä oli tehdä. Tehdään ensin perunat ja vihannekset, sitten lihan kimppuun.

Perunoilla menee eniten aikaa, joten aloitetaan niistä.

Tarvitset:
Yksi kilo Colombo perunaa
0,5 dl oliiviöljyä
2 tl Valkosipulijauhetta
1 tl paprikaa
1 tl suolaa
Muutama myllyn pyöräytys mustaa pippuria

Pese perunat hyvin ja leikkaa lohkoiksi. Laita kulhoon öljy ja mausteet, sekoita ne hyvin. Laita perunat kulhoon ja sekoittele niin, että perunat ovat hyvin öljytty. Jätä perunat kulhoon. Laita uuni kieroilmalle 200 asteeseen. Mene nyt laittamaan grilliin tuli, piippusytkään n. ¾ brikettejä. Jos käytätä kaasugrilliä, laita grilli lämpiämään vähän myöhemmin. 

Sitten vihannesten kimppuun!

Tarvitset:
1 punainen paprika
Puolikas bataatti
Kolme sipulia
Seitsemän parsaa
Puolikas kesäkurpitsa
0,5 dl oliiviöljyä
1 tl paprikajauhetta
1 tl suolaa

Pese vihannekset hyvin ja kuori bataatti. Tee vihanneksista sopivan kokoisia lohkoja, bataatti pitää tehdä pieniksi suikaleiksi, jotta se ehtii pehmetä. Kun olet laita oliiviöljy ja mausteet
kulhoon. Laita vihannekset kulhoon ja pyörittele niin, että vihannekset saavat öljypinnan. Jos tuntuu, että öljy loppuu kesken niin lorauta sitä lisää.

Seuraavaksi liha.

Leikkaa paistista noin sentin paksuisia siivuja. Nuiji lihanuijalla lihat kunnolla. Lihan pitää saada kunnolla käskytystä, että se olisi mureaa. Hevosen paisti on pihviksi valmistettuna todella sitkeää, jos sitä ei kunnolla nuiji. 

Briketit ovat varmastikin valmiit. Kaada briketit grilliin ja aseta vihanneskori suoralle tulelle. Kaasugrilliä käytettäessä laita grilli nyt päälle ja saman tien kori suoralle tulelle. Uuni on varmasti valmis. Laita perunat nyt pellille niin, että ne eivät koske toisiinsa. Laita perunat uuniin. Näissä menee aikaa n. 20-30 minuuttia, käännä perunoita välillä niin kypsyvät tasaisesti. Sitten vihannekset grilliin. Laita pilkotut vihannekset kuumaan koriin ja grillin kansi kiinni. Paahtamiseen menee n. 15-20 minuuttia aikaa. Sekauta vihanneksia välillä niin paahtuvat tasaisesti, tuoksu on hurmaava!

Kun vihannekset ovat valmiita, kietase vihanneskorin ympärille folio ja nosta pois grillistä. Grillin kansi kiinni muutamaksi minuutiksi, jotta ritilä ehtii lämmetä hyvin. Sitten heppa ritilälle ja kansi kiinni. Anna olla muutaman minuutin, kansi auki ja pihvin kääntäminen. Laita pippuri- ja suolamyllyllä mausteet pintaan. Ohuet pihvit valmistuvat nopeasti. Kun pihvit ovat valmiit laita ne ripestä folioon muutamaksi minuutiksi. Perunoiden pitäisi olla valmiina.

Sitten ruoka tarjolle! 

En tehnyt tällä erää kastiketta vaan grillimaustevoi toimii tässä aivan erinomaisesti. Erinomaiset pihvit saat hevosen sisä- tai ulkofileestä mutta saa ne tehtyä paististakin, kun jaksaa nähdä pikkusen enemmän vaivaa nuijan varressa. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti