sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Mureketta Weberissä

Grilli on aivan loistava laitos murekkeen valmistukseen. Grilliin tarvitaan piippusytkällinen weberin brikettejä, näin taataan lämpötilan pysyvän maltillisena, max 220 astetta. Jos lämpötila tästä nousee niin säädä venttiileillä lämpöä matalammaksi. Muistathan, että weber toimii kiertoilmauunin kaltaisesti, kun kansi on kiinni. Kaasulla lämmönsäätö onnistunee myös ihan hyvin, hiiliä en käyttäisi. Hiilet palavat niin kuumana, että todennäköisesti pötkäleen pinta palaa ja jää sisältä raa´aksi.
Taikina:
  • Teristen Herefordia 1 kg
  • kaksi kananmunaa
  • 2 tlk  pekonisuolaa
  • 2 tlk tavallista suolaa (tätä voi laittaa enemmänkin)
  • Kansas City BBQ –soosia n. 1 dl. Jos haluaa potkua niin voi laittaa esim. Kentucky-soosia
  • Kuivasipulia 0,71 dl (tarkkaa touhua)




Anna jauhelihan lämmetä ensin puolisen tuntia, näin käet ei jäädy vatkatessa. Hommahan on maailman yksinkertaisin eli vaivataan taikina kunnolla sekaisin ja muotoillaan pötkyläksi foliovuokaan. Jos olisin ihan itse saanut päättää, niin olisin keitellyt kananmunia murekkeen sisään mutta asiat ei aina ole näin ruusuisesti. Toinen tuunaus olisi voinut olla laittaa jotain hapokkuutta taikinaan, esim puolukoita. Grillaa epäsuoralla tulella kansi kiinni, kun murekkeen lämpötila huitelee 65 asteen tienoilla, niin valmista on. Paistoaika liikkuu n. 30 minuutin tienoilla. Anna pötkylän rauhoittua folion alla n. 10-15 min ennen tarjoilua. Tämä mureke on syötävä sitten puolukkasurvoksen kanssa, muuten ruoka jää kaipaamaan happoa.
 
Kastike

Kastikkeeksi tein perinteisen ”joulukinkkukastikkeeni” Kastike tehdään kastikekattilassa tai pannussa

  • Rasvaa noin puolitoista desia pannulle tirisemään
  • Ruskistetaan vehnäjauhoa ruskeaksi (älä polta!) niin että suuruste on hienosti notkeaa eikä kökköönny
  • Sitten kaadetaan vettä noin 4 dl, niin että saadaan kohtuullisen notkea ”alkukastike”. Tähän laitetaan yksi lihaliemikuutio ja mahdollisesti hivenen ketsuppia. 
Sitten keitellään kastike sopivan paksuiseksi.


Lisukkeiksi suosittelen pernoja, Siikli on aivan loistava valinta! Pernamuusi toimii myös hienosti eikä silloin välttämättä tarvitse kastiketta.

tiistai 1. syyskuuta 2015

Savustettua kasleria padassa

 
Pieni tauko kirjottelussa mutta huoli pois, grilli on kuumana edelleen vähintään kolmena päivänä viikossa!

Yksi suosikki lisävarusteista rakkaaseen Weberiini on pata. Tämän riemulaitteen sain muutama kuukausi sitten synttärilahjaksi. Käydäänpä läpi miten saatiin erinomaista savulta maistuvaa kaslerpataa.

Perinteisesti liha hankittiin Paijalta. Kokoa köntillä oli palttiarallaan kilon verran. Ensimmäiseksi otettiin luonnollisesti köntti lämpenemään. Päälle hieroin seosta, jossa on annosteluohjeen mukaan Poppamiehen Burgers and ribs maustetta, jonka olin sekoittanut punaviiniin. Laitoin taas tilkan vaahterasiirappia mukaan. 

Tämän jälkeen köntti meni savustimeen, jossa se vietti aikaa noin viisi tuntia. Lisäsin nelisen kertaa n. kourallisen weberin whiskeylastuja. Tässä menin ehkä liiallisuuksiin ja vähempikin olisi riittänyt – ainakin muun perheen mielestä… Siellä liha savustui 90-100 asteen lämpötilassa.

Kun liha saavutti loogisen 66,6 lämpötilan oli aika siirtää se pataan. Pata grilliin ja jonkin verran vettä perään – olikohan noin 0,75 litraa. Vesi lämpenemään ja vihannekset sekaan. 

Mausteiksi
-          Kaksi lihaliemikuutiota
-          Viisi sipulia, jotka leikkasin lohkoiksi
-          Valkosipuli
-          Syvä lautasellinen porkkanatikkuja
-          Tuoretta tinjamia ja rosmariinia

Lihan siivutin noin sentin/puolentoista paksuiksi siivuiksi, jonka jälkeen laitoin ne pataan. Tämän jälkeen vielä pari purkkia ruokakermaa. Kun neste kiehui lisäsin noin desin sokeria.
Tässä liemessä annoin lihojen muhia reilun tunnin, välillä piti vettä lisätä ja sekauttaa pataa ettei kärähtänyt. Pata pois grillistä n. 30 min ennen tarjoilua, jotta maut ehtivät tasaantua.

Liha oli todella mureaa ja kaikki maut hyvin esillä. Tämä siis oma mielipiteeni, joka ei ihan mennyt yksiin muiden kanssa. Muut olivat toki sitä mieltä, että liha oli todella mureaa mutta pykälän liian savuista. Onneksi makuasioista ei voi kiistellä…. Lisäkkeenä oli perunamuusi - avot!