sunnuntai 16. elokuuta 2015

Pykälää isommat grillibileet

Koitti taas se aika, että kaveripiirimme kokoontui yhteen ja alkoi nauttimaan hyvästä ruuasta, juomasta ja seurasta. Väkeä tuli paikalle noin 30. Tänä vuonna oli suuri ilo päästä kaverini Jani Tollo Vehka-ahon kanssa grillaamaan koko porukalle. Kun ei satuta olemaan multimiljonäärejä, niin ruokien piti olla kohtuuhintaisia. Jos joku miettii isompia grillibileitä, niin tässä on valmis setti – eikä maksa paljoa! Juhlat olivat lauantaina, joten ruuan valmistus piti aloittaa jo torstaina. Ensin vähän kerrontaa ruuasta ja lopuksi miten se viimeisteltiin bilepaikalla. (Kuvien asemointi voi sitten olla mitä vaan ja osa kuvista jäi puuttumaan, ei jaksanut tapella blogerin kanssa...)





NYHTÖÄ

Pomminvarma eväs grillibileissä on nyhtöpossu. Tilasin 4 kiloa kasleria Paijan teurastamolta, sehän tuli yhdessä palassa, joten veistin sen kolmeen pienempään osaan. Hieroin paloihin Poppamiehen slow food –rubia punaviiniin sekoitettuna. Nyhtiksen teossa on tärkeää saada paketti niin hyväksi ettei nesteet valu ulos. Mausta kasler ohjeiden mukaan ja aseta se vahvan folion päälle. Nosta foliota lihan reunoja ylöspäin, että siitä syntyy ”nyttönen”. Laita sitten folio tiiviisti kiinni. Toinen folio kerros perään niin ettei sauma ole samassa paikassa. Aseta paketti pellille niin että alkuperäinen ”nyttönen” on oikein päin. Kun liha on muhinut uunissa noin 14 tuntia, on aika ottaa paketti ulos. Uunin lämpötila on muuten n. 90-100 astetta. Nyhdä possu kahdella haarukalla ja laita astiaan. Mausta nyhtö haluamallasi mausteella. Minä laitoin tähän settiin noin kolme desiä Santa Marian Hicorya sekä desin verran Poppamiehen kansas cityä (loppu kesken). Kaada myös nesteet yhdestä nyttösestä nyhdön sekaan ja lisää hivenen suolaa, jos koet sen tarpeelliseksi. Tämän jälkeen rasia kiinni ja jääkaappiin maustumaan. Ennen juhlia nyhtö kannattaa siirtää foliovuokaan, tässä tapauksessa tuli kolme vuoallista, niiden lämmittäminen ja käsittely on silloin helpompaa.

HELPOT HAMPURILAISET






Toinen varma eväs on hampurilaiset. Tässä tehtiin helpothampurilaiset ohjeen mukaan pienellä tuunauksella. Tuunaukseksi laitettiin cheddaria pihvien sisään. Prässiin laitetaan vajaa puolet jauhelihasta, keskelle juusto ja sitten loput jauhelihat. Tein pihvejä niin innolla, että puristin meni rikki – stana. Ei muuta kuin uutta tilaamaan. Jauhelihaa kului kolme kiloa, josta väänsin pihvejä noin 45 kappaletta. Valmiit pihvit kannattaa laittaa matalaan foliovuokaan ja elmukelmu ympärille. Purista foliovuoan kulmia sen verran sisään, että voit pinota niitä päällekkäin pelkäämättä pihvien muusautumista. Rouva leipoi sämpylöitä noin 60 kappaletta.

Juustoksi valikoitui Seriously strong vintage cheddar. Löytyy Prismasta.

RAAKAMAKKARAA

Tollo teki sitten raakamakkaraa. Tässä upotettuna excel, jolla pääsette reseptinsaloihin (paitsi tähän ei pystynyt sitä upottamaan, pyytäkää sitä mailitse jarmo.ainasoja@gmail.com)

skaalautuvasti. Tollolla tässä reseptissä 9 kg jauhelihaa, kaikkia ei tosin taidettu käyttää näiden juhlien makkaroihin. Suoli hankittiin Wigreniltä, joten sinne sitten suoliostoksille. Kuten arvata saattaa niin makkarat olivat menestys!



ACTION!


Grillauspaikkoja aletaan lämmitellä n. 40 min ennen tarjoilun aloittamista. Savustimeen laitettiin hickory-lastut. Kun savua alkoi muodostua, makkarat heitettiin savustimeen. Samaan aikaan aloitettiin pihvien grillaaminen. Kun aikaa oli kulunut noin 10-15 min pihvit siirrettiin foliovuoassa savustimeen ottamaan pieni savun maku. Samalla laitettiin makkarat grilliin kypsymään. Sämpylät pistettiin muurikalle lämpiämään ja folio kevyesti päälle, jotta lämpö olisi tasaisempi. Tätä samaa kaavaa toistettiin niin kauan, kun nämä syötävät loppuivat. Nyhtöpossu laitettiin putkisavustimeen samaan aikaan, kun makkarat menivät kaappisavustimeen. Siellä nyhtö lämpeni hyvin ja otti pienen leppäsavumaun. Takuuvarma setti!




Lisukkeiksi laitettiin vihersalaattia (kiitos Lyytisille), perunasalaattia, punasipulia, yksittäispakattuja cheddareita (takopahveja) ja chilillä maustettu coleslaw (kiitos rouvalle)

Tarjoilupöydältä löytyi maustelisukkeiksi: ketsuppi, sinappi, Santa-Marialta hickory, roasted garlic ja kentucky –soosit, Poppamieheltä nestemmäinen valkosipuli, jalosavu, Kentucky bourbon, amorphis.

Välineinä: Rebel el smoker, muurikka putkisavustin, muurikkapannu ja luonnollisesti weberini








perjantai 14. elokuuta 2015

Poppiksen Garage sale

Nostona blogin puolelle myös. Poppiksella on myyntipäivä mutta mikä vielä oleellisempaa, niin siellä on mestari näyttämässä miten tehdään hyvää evästä. Muistakaahan käydä pongaamassa. Jos joku saa vihjettä grillaustapahtumassa niin laittakaa viestiä tulemaan. Ei sitä ikinä tiedä missä päin maailmaa suhaa, jos vaikka eksyisi paikalle.



Katsotaan vaikka saisin viikonlopun aikana kirjailtua 30 hengen grillibileistä tekstit ja kuvat!

maanantai 3. elokuuta 2015

Tänään tehdään broitsua

Kokonainen broitsu on oikein näppärä grillata ja toimii varmasti. Haaste sen tekemisessä on oikean maustemäärän laittaminen ennen grillausta ja toisaalta lihan pitäminen kosteana. Rintapalat ovat aina kuivempia kuin kintut, broitsu kuuluu myös siihen sarjaan, että parempi vetää kypsästi. Medium broitsusta keho ei tykkää…

Tämä onkin sitten simppeliohje. Toisaalta simppeliys tarkoittaa sitä, että broitsu tarvitsee kylkeensä erilaisia kastikkeita tms. korostamaan siipikarjan lentoa kitusiin, koska maut ovat osin hentoja. 

Tarvitaan
  • Broileri pakastealtaasta. Sulata se ennen käyttöä kuten kuuluu
  • Rosmariinia kolmisen oksaa ja tinjamia kourallinen
  • Kahdeksan valkosipulinkynttä
  • Vaahterasiirappia 1 rkl
  • Kurkuma 2 tl
  • Oliiviöljyä
  • Kanaliemikuutio
  • Nestettä, jolla haluat pitää broitsun kosteana. Minä käytin valkoviiniä, myös omenamehu toimii hyvin
  • Kasviksia sitten maun mukaan. Minulla oli kesäkurpitsaa, paprikoita, chilejä, bataattia, valkosipulia ja kukkakaalia


Käytä yrtit morttelissa niin, että niiden pinta menee rikki, jolloin maut pääsevät liikenteeseen. Laita sitten oliiviöljyä noin 1 dl kulhoon johon murskaat kanaliemikuution. Liemeen kaadetaan myös n. ruokalusikallinen vaahterasiirappia. Kippaa yrtit, murskattu valkosipuli sekä kurkuma sekaan, sekoita. Valele broitsu mausteella ja peittele elmukelmulla, siitä sitten jääkaappiin maustumaan. Tein tämän n. 9 tuntia ennen grillausta mutta olisi hyvin voinut tehdä edellisenä päivänäkin.

Vähän ennen grillausta on aika laittaa vihannekset. Pilko astiaan haluamasi vihannekset ja laitat hivenen suolaa ja oliiviöljyä päälle. Idea on, että broitsu päästää vielä mehunsa kasvisten päälle niin jo irtoaa makua.

Lopuksi kaada haluamasi neste keskellä olevaan säiliöön ja kiinnitä piikit. Asettele broitsu paikalleen ja muista laittaa tulppa päälle niin kosteus pysyy broitsussa. Sitten broitsu grilliin epäsuoralle tulelle noin reiluksi tunniksi. Koita pitää lämpötila n. 180 asteessa. Muista mitata kanan lämpötila ennen tarjoilua!

Tämän kanssa käy hyvin uuniperunat, jotka valmistuvat grillissä siinä sivussa. Perunoiden täyteenä meillä oli savuinen bbq tuorejuusto.   

Weber työkaluna tässä oli Weber Style Kanateline