sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Pitsaa grillistä

Lauantai-illan iloksi päätettiin grillata kunnon pitsat. Uunissa näitä on tullut tehtyä (paistokivelläkin) mutta kokeillaanpa nyt grilliä. Muutaman kerran aikaisemminkin on grillailtu mutta onnistuminen ei ole hiponut absoluuttista täydellisyyttä, joten ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua. Ensin kaivettiin hyvä resepti ja löytyihän se! Ruumiinlämmölläni suosittelen ao reseptiä tähän pitsaan. Meillä rouva loihti taikinan, minä olen sellainen jauhopeukalo ettei siitä tulisi yhtään mitään.

Pohjan ohje


Taikinan kohotessa voidaan valmistella grilli (ja kokki). Lauantai iltaisin grillin sytyttäminen vaatii yleensä lasillisen viiniä, niin nytkin. Grilliin tarvitaan koko piippusytkällinen weberin briekttejä, näillä grillaa pari kappaletta pitsoja. Mikäli tarvitsee enemmän, pitää lisätä sytytettyjä brikettejä kahden pitsan jälkeen. Kesällä saattaapi mennä kolme ja jopa neljäkin pitsaa mutta ulkolämpötilan ollessa neljä niin ei onnistu.

Grillin lämmitettäessä tehtiin pitsanpäälliset. Otin sitten kuvat vain kanapitsasta, joten mennään sillä.
Paistinpannu kuumaksi ja siihen n. kaksi ruokalusikallista culinesea (oivariini kelpaa myös). Kun rasva on kuumaa, siihen sekoitetaan currya ja paprikajauhetta niin, että rasva on edelleen notkeaa mutta mausteita pitää olla huolella. Sitten lisätään 250g kanasuikaleita tirisemään ja sekoitetaan hyvin, että mausterasva on joka puolella suikaleita. Kanoja paistetaan hetki, ei kuitenkaan koppuraksi eli ei haittaa, vaikka kanat eivät läpikypsiä olekaan. Kun tämä on tehty, palojen annetaan vähän aikaa jäähtyä ja kaadetaan sitten leikkuulaudalle. Pilkotaan kanat sellaiseksi, että ne on hyvä syödä pitsan päällä. Liian pienet palat ovat tyhmiä ja liian isot taas tekee syömisestä sottaisaa – ja tyhmää…

Kun taikina on noussut tunnin, otetaan siitä n. 200g pala ja kaulitaan ohueksi. Taikina sitten siirretään paistipellin päälle. Tässä välissä on hyvä käydä asettelemassa briketit grilliin ja laittaa paistokivi lämpiämään (noin 10 min). Pitsapohjan päälle perinteisesti tomaattisoosi, sitten ladotaan muut. Meillä tuli valmisteltu kana, sitten homejuusto (auran raetta), ananaspaloja, tuoreita herkkusieniä ja pizzaraaste päälle. Liikaa päällyksiä ei pidä laittaa! Vaarana on pohjan kostuminen.


Pizza nostetaan paistopellin kanssa kiven päälle ja kansi kiinni. Paistoaika on noin 15 minuuttia, grillin lämpötila oli aika tarkkaan 200 astetta. Kun pizza on valmis, se nostetaan pellin kanssa pois ja ”valutetaan” se leikkuulaudalle, pitsan ei pitäisi tarttua paistopeltiin kiinni. Pari minuuttia jäähtymistä ja pitsapyörällä palasiksi. Jokainen voi sitten maustaa palasia vielä miten haluaa. Laitoin vakiosoossiani muutamaan kohtaan ja toimi tässäkin! Eli Kansas City sopii pitsallekin J


Pitsan kanssa toimii hyvä punaviini