sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Kalaa lankulla

Äkkiseltään ajatus laittaa kala laudan päälle ja grilliin kuulostaa verraittain tyhmältä. Vaan todellisuus on todellakin tarua ihmeellisempää. Tänään kokeilin kalan valmistamista setripuun laudanpalasella ja tulos oli uskomattoman hyvä!

Tarvitset tähän weber lautaa (näin kansanomaisesti ilmaistuna). juurikin tällä hetkellä Verkkokaupassa laudat ovat poistomyynnissä, äkkiä shoppaileen.

Liota lautaa vedessä noin tunnin niin se  ei pala vaan luovuttaa kosteutta ja makua kalaan. Tarvitset tähän hivenen vajaan piipullisen brikettejä, kun briketit ovat valmiit laita ne valmiiksi epäsuoraan grillaukseen. Kokeneemmat grillaajat ottavat kalasta nahan pois jo tässä vaiheessa, jotta laudan maku imeytyy paremmin kalaan. Täytyy joskus kokeilla.


Anna nyt grillin lämmetä kannen alla ja mene valmistelemaan kala. Laita kala laudan päälle. Maustoin kalan suosikillani kotigastronomin kalagrillimausteella sekä lisäsin vähän pelkkää suolaa. En halunnut maustaa liikaa, jotta setripuun maku tulisi riittävästi esiin. Päälle vielä muutamia siivuja sitruunaa. Kun tämä on tehty niin kala grilliin niin ettei laudan alla ole kuumia brikettejä. Kansi sitten kiinni.

Kala on valmis n. 10 minuutissa. Mittaa kalan lämpötila ja kun se on noin 50 astetta niin kypsää on. Älä anna mennä tämän ylitse, koska sitten kala on kuivaa. Juurikin sellaista, jota on tottunut syömään ennen kuin on hiffannut oiket lämpötilat, nim. kokemusta on.

Kalan lisukkeena toimii hienosti perunamuusi ja höyrystetyt vihannekset. Suosittelen kokeilemaan tätä - aivan loistavaa! Edelleen, varoisin käyttämästä hiiliä, koska lämpötila on liian raju, myös kaasugrillissä saattaa olla haasteellista - näin ohjeissa väitettiin. Grillin lämpö ei saisi ylittää 200 astetta. Minulla oli lämmöt n. 210 astetta ja se oli hivenen liikaa, kalan pinta ei ehtinyt saada kaunista väriä ennen kuin se oli jo kypsää.


tiistai 8. maaliskuuta 2016

Wokkia grillistä


Minulle yksi Weberin parhaista lisävarusteista on paistinpannu. Sillä loihtii vaikka mitä ja tällä kertaa loihdin peruswokkia. Wokki on toki haasteellisempaa tehdä paistinpannulla, kun reunat tulevat vastaan mutta sen kanssa vaan pitää elää. Tämä ruoka onnistuu kohtuullisesti myös liedellä mutta mitä sillä tekemään kun on grillikin…

Tähän tarvitset (viidelle hengelle):
1 pkt Rainbow broilerin ohutleikkeitä. Nimenomaan Rainbow, koska ne ovat riittävän paksuja…
1 pkt Rainbow Oriental wok vihannekset. Vihannekset ihan mikä wok-sekoitus sopii, tällä kertaa tuli hankittua tämä
Nelisen pakettia nuudeleita
Margariini
Soijaa / teriakia

No näinhän se onnistuu. Laita brikettejä ¾ piipullista lämpiämään ja ala valmistelemaan broileria Ohutleikkeet pilkotaan pieniksi palasiksi. Sen jälkeen voi ottaa vaikka lasin viiniä, koska brikettien lämpeneminen kestää niin pitkään. Kun briketit ovat lämmenneet kaada ne keskelle grilliä. Kaasugrillissä voit laittaa nyt polttimet päälle. Nosta pannu paikalleen ja sulje luukku.

Kun pannu on lämmennyt noin 10 min laita pannuun kunnon nökäre margariinia. Levittele rasva ja broitsu pannuun tiriseen. Nyt voit laittaa veden kiehumaan liedellä. Annan broitsun rauhassa ruskistua äläkä hämmennä sitä koko ajan puuhaarukalla. Pidä kansi grillissä kiinni. Hetken jälkeen pääset hämmentelemään palasia. Kun broitsu on valmiina, kaada vihannekset sekaan ja laita grillin kansi kiinni. Odottele rauhassa, koska jäiset vihannekset laskevat grillin lämmön nopeasti, kyllä se lämpö sieltä vielä nousee joten malta mielesi. Sisällä vesi varmaan jo kiehuu, joten nuudelit veteen kiehumaan. Grilli käy varmasti taas kuumana joten parempi sekoitella vihanneksia ja kanaa. Vihannekset sulavat nopeasti ja vesi haihtuu. Kun näin on käynyt niin tuo valmiit nuudelit pannuun. Kaada sekaan haluamasi määrä soijaa / teriakia. Sitten sekoittelet aineksia hetken keskenään. Laita kansi vielä hetkeksi kiinni. Ruoka alkaa olemaan valmis. Kanna pannu keskelle ruokapöytää ja ei kun nauttimaan. Tämä toimii aivan varmasti! Helppoa ja hyvää.

Vielä jonakin päivänä törsään oikeaan Weberin wokkipanniin

Joo, pari kuvaa on pystyssä. Blogger päätti, päätti että ne haluaa nyt olla noin. Ihme julkaisujärjestelmä...