Tätä herkkua on muutaman kerran näkynyt mm. somessa eri
ryhmissä. Pitihän sitä itsekin kokeilla ja hyväähän tästä tuli – jopa erinomaista.
Tämä toimii iltanaposteltava vähän isommalle porukalle ja jopa kokonaisena
ateriana perheelle. Meillä tätä söi kaksi aikuista ja kaksi lasta. Verkossa on
paljon erilaisia reseptejä ja tässäpä on minun viritykseni. Tämä onnistunee
uunissakin hienosti, jos ei ole grilliä käytettävissä.
Laita noin ¾ tai ½ brikettejä lämpiämään, sitten leivän
tekoon.
Tarvitset kokonaisuuteen:
Yksi leipä
Yksi sipuli
Puoli pakettia maustamatonta koskenlaskijaa
Viisi valkosipulin kynttä
400 g jauhelihaa
Oltermannista)
Ruskista jauheliha ja kaada sekaan sipuli. Ruskista hetken
aikaa ja laita sitten kaikki (paitsi juustoraaste) ainekset pannulle. Pidä
lieden keskilämmöllä ettei koskenlaskija pala. Jos pannussa on kansi, laita
kansi kiinni. Sekoittele välillä,
jolloin syntyy sopivan kiinteä ”mössö”. Kun massa sopiva sammuta levy ja anna
jäähtyä. Tee tässä välissä viillot leipään. Tee ne riittävän syviksi ja noin
kolmen sentin välein pitkittäin ja poikittain. Sen jälkeen laita massaa
viiltoihin niin hyvin kuin voit. Sain kaiken massan viiltoihin,
vaikka välillä
piti vähän punnertaa. Varo ettei leipä rikkoudu. Kun massa on viilloissa laita
juustoraastetta viiltojen päälle. Tässä vaiheessa briketit ovat kuumat, kumoa ne
grilliin epäsuoraan tuleen. Grilliin tavoitellaan n. 200 asteen lämpötilaa, ei
ainakaan alle.
Laita leipä alustalla grilliin, jos ei ole sopivaa vuokaa
niin tee taas foliosta pieni pohja. Idea on, ettei pohja pääse palamaan. Pidä
leipää grillissä noin 10 min ja pyöräytä, jotta molemmat puolet saavat
tasaisesti kuumuutta. Leipä on valmis, kun juusto alkaa ruskistua. Ota leipä
pois ja anna
jäähtyä muutama minuuttia.Sitten vain leikkaamaan ja tarjolle! Tähän sopii hyvin jotain raikasta raastetta ja tarjolla kannattaa olla jotain perus bbq-soosia siltä varalta, että leipä meni kuivaksi. Hyvin toimii mm. Poppiksen perus bbq-soosi.
NAUTTIKAA
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti