sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Grillataan täytettyjä paprikoita (ja yksi sipuli)

Täytetyt paprikat ovat yksinkertainen ja simppeli tehdä. Tässä yksi esimerkki siitä, miten voi tehdä täyttävää ja hyvää evästä grillaten, yhdistettynä perinteisemmällä ruuanlaittometodilla valmistettuun partikkeliin. Kuvissa on mukana myös sipuli, jonka valmistin samaan tapaan kuin paprikatkin. Kokeilemisen arvoinen asia mutta ei yllä paprikoiden tasolle.

Määrä kannattaa laskea niin, että on vähintään yksi paprika / henkilö, jos on muita lisäkkeitä ruualla. Jos ei niin sitten ilman muuta kaksi paprikaa / henkilö. Paprikat pestään normaalisti, avataan niin, että kansi lähtee kokonaisena irti. Sisustasta poistetaan siemenet ja siemenkota, virutellaan vielä varuiksi, jotta saadaan kaikki pois. Yksi optio olisi laittaa vielä kansi paikalleen grillatessa mutta eipä tullut tehtyä.

Jauhelihaa meni tähän settiin 400g. Paistetaan jauhelihaa ja yksi iso tuore sipuli samanaikaisesti. Sekaan laitetaan vielä yksi lihaliemi kuutio, sen lisäksi maustoin jauhelihaa pekonisuolalla, mustapippurilla sekä poppamiehen Kansas City BBQ-soosilla. Jokainen laittakoon sekaan sitä mikä tuntuu hyvältä.

Kun mössö on paistettu, on aika siirtyä paprikoiden kimppuun. Paprikat + sipuli kävi mikroaaltouunissa ottamassa vähän pehmeyttä 20 sekuntia (1000 w teholla). Sen jälkeen laitoin pohjalle vähän pizzaraastetta ja sitten täyttäminen jauhelihamössöllä. Pariin paprikaan survasin ison palan sinihomejuustoa (Aura) sisään. Olisi tarvinnut vähän voimakkaampaa juustoa, Aura ei oikein enää kutkuta makuhermoja riittävästi. Kun paprikat olivat täynnä niin päälle lisää pizzaraastetta.

Sitten grilliin noin 15 minuutiksi. Grillaa epäsuoralla tulella niin, että vaihdat ainakin kertaalleen paprikoiden ja sipulin kyljen kohti brikettejä. Näin ne valmistuvat tasaisesti eikä toinen puoli ”lössähdä”. Kannattaa pitää varansa ettei pidä herkkuja liian kauaa grillissä ettei rakenne hajoa liikaa, silloin syöminen on hankalaa.

NAUTTIKAA!