tiistai 24. toukokuuta 2016

Erään ravintolapäivän anatomia

Sen verran on tullut grillailtua isommillekin porukoille, että päätin vihdoin kokeilla siipiä osana isompaa tapahtumaa. Tämän tilaisuuden tarjosi hienosti ravintolapäivä eli ei muuta kuin grillaamaan 21.5! Päätös päivään osallistumisesta tehtiin muutama viikko ennen tapahtumaa, joskin tarjottavat olivat melko kirkkaana mielessä paljon aikaisemmin – vaikka pientä hienosäätöä piti tehdä. Tarjottavat oli bbq burger, pulled pork ja täytetyt paprikat, sieluni silmin näin annokset jo hyvän aikaa etukäteen. Ruokaa varattiin omasta mielestämme runsaasti, odotin noin 40 henkilöä mutta toisin kävi. Väkeä
tuli paikalle n. 100, joka asetti melkoiset haasteet. Tilanne ei siis olisi voinut olla parempi!

Ruokien valmistaminen aloitettiin jo muutama päivä aikaisemmin pulled porkin valmistamisella. Osa kaslerista muhi uunissa omassa liemessään 13 tuntia, osan tein grillissä hollantilaisessa padassa. Rouva aloitti sämpylöiden leipomisen edellisenä päivänä, ravintolapäivänä tuli tehtyä vielä kaksi pellistä varuiksi. Aloittelin pihvien tekemisen niin ikään ravintolapäivän aamuna, pari tuntia niitä tuli
nykerrettyä ja samalla syntyi hehkuvien hiilien classic burger – menussa se kulki nimellä bbq burger mutta tulevaisuudessa nimi vaihtuu.
Luvuksi laitettuna tarjolla oli n. kahdeksan kiloa jauhelihaa, kilo koskenlaskijajuustoa, 90 sämpylää, viisi kiloa kasleria, 15 paprikaa, puoli kiloa pekonia, puoli kiloa mozzarellaraastetta, 400 grammaa homejuustoa, nelisen kiloa coleslawta ja puolitoista litraa majoneesia. Näiden lisäksi erinäisiä kastikkeita ja vihanneksia. Raaka-ainevalinnoissa olin tarkka, laatu ja puhtaus ovat minulle tärkeitä asioita. Ekologisuus taas näkyy kaikissa valinnoissa, vaikka käytössä oli kertakäyttöastiat niin ne olivat kuumapuristettuja pudonneita palmun lehtiä. Suosittelen Naturessen astioita juhliin, erittäin toimivia ja jämäköitä. Joskin nekin loppuivat kesken…

Ravintolapäivän aamu oli melkoista tohinaa, ruokien valmistamista, pihan siivousta, pöytien ja tuolien järjestelmistä pihalle, pohjakassan säätämistä ja armotonta hermoilua syödäänkö Ainasojien perheessä seuraavat kaksi kuukautta hampurilaisia ja pulled porkia… Ei syöty. Kun kello löi 11, väkeä alkoi kerääntymään paikalla. Ihmisiä tuli tasaista tahtia seuraavat kaksi ja
puoli tuntia. Kiire oli kuin kolmijalkaisella ballerinalla ja oli silkkaa riemua grillata kuin viimeistä päivää! Lämmin kiitos kaikille vieraille ja hatunnosto kärsivällisyydestä. Tuli välillä säädettyä tilauksien kanssa ihan huolella, jolloin osa vieraista joutui odottamaan kohtuuttomasti annoksiaan. 

Minulle tuli paljon oppia tällaisen tilaisuuden järjestämisestä. Ensinnäkin ruoka ei saa loppua tai sitten, jos loppuu, niin laitetaan lappu luukulle. Nyt tuli kiireellä tehtyä uusia pihvejä sekä käytettyä sämpylöitä, joita ei tähän ollut tarkoitettu. Näin viimeisimmät asiakkaat eivät saaneet sitä mitä piti, pahoittelut heille. Toinen haaste oli yksikertaisesti kiire. En muistanut aina laittaa kastiketta pulled porkin päälle grillissä, toivottavasti asiakkaat laittoivat sitä kastikepöydästä - muuten saattoi olla hivenen liian kuivaa possua. Ja kun tässä vielä itseruoskintaa harrastaa niin täytetyt paprikat eivät sovellu näin kiireiseen tilanteeseen. Tuote on aivan loistava mutta paprikan pehmeneminen ja juuston sulaminen ottaa liikaa aikaa. Myös tilausten järjestelmällinen tekeminen vaatii kehittämistä. Näistä on hyvä ottaa oppia.

Niille jotka kyselivät kastikkeista. Kastikkeina olivat Poppamiehen Kansas City, Kentycky bourbon, Amorphis, nestemäinen valkosipuli, Santamarian Hicory sauce ja Roasted garlic

Itsetehtyjen kastikkeiden reseptit ovat tässä:

Ranch
2 dl majoneesia
1 dl ketsuppia
1 dl kurkkusalaattia tai hienonnettua maustekurkkua
Chilipippuria jauheena
suolaa ja vastarouhittua pippuria

Sinihomejuustokastike
2 dl majoneesia 
2 rkl ranskankermaa (18 %)
2 dl sinihomejuustoa (Aura)
suolaa ja vastarouhittua pippuria

Kiitos vielä kaikille vieraille, te teette päivästä grillauksen arvoisen. Tämä antoi pontta järjestää näitä pop up –päiviä lisää ja ken tietää, josko joskus hievan vakituisemminkin. 

Ja mitä sitten, kun ravintolapäivä oli ohi? Kaupasta haettiin lisää jauhelihaa ja grillattiin burgerit perheelle





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti