sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Pekonin ja valkosipulin allianssi hampurilaispihvissä


Pitihän sitä universumin rakennuspalikkaa käyttää pihvin tekoon. Tämä pihvi on pekonin ystävän valinta, bonuksena tämä pihvi pysyy hyvin kosteana verrattuna normaaliin pihviin. Erinomainen valinta, kun halutaan pehmeä ja samaan aikaan runsaalta lihalta maistuva pihvi. Valkosipulia tulee runsaasti, joten tapetti voi käpristyä, jos syönnin jälkeen hönkesee seinään.

Käytin:
-          - 700 g naudan jauheliha (17%)
-         -  Ruokalusikallinen Culinessea, koska jauheliha on liian vähärasvaista
-        -   Puolitoista ruokalusikallista poppamiehenhamburger & ribs –maustetta
-        -  Kokonainen valkosipulia
-       -    Kaksi pakettia pekonia
-       -    Kaksi t-lusikallista paprikajauhetta
-   - Kolme "ravistusta" Poppamiehen jalosavua

Sekoita kaikki ainekset, paitsi pekoni, kulhossa ja anna maustua. Valkosipuli laitetaan puristimen läpi, näin siitä tulee hyvää mössöä. Voi sen veitselläkin silputa pieneksi, jos on ylimääräistä aikaa.


Kun taikina on maustunut noin tunnin verran, on aika rakentaa pekoninen kokonaisuus. Aseta vähintään kolme pekonia tähden mu otoon. Prässää pihvi ja laita se pekonitähden päälle. Taita pekonin päädyt pihvin päälle ja paina hellästi, jotta pekoni ottaa hyvin kiinni pihviin.

Kun pihvit ovat valmiit ja grilli valmisteltu on aika muuttaa raaka palanen jumalalliseksi hampurilaisen täytteeksi. Grillaaminen on pykälää haasteellisempaa, koska rasvaa tulee paljon. Laita pihvit suoralla tulelle ja kansi ehdottomasti kiinni. Kannen ollessa kiinni rasva ei syty palamaan vaan savuaa ihan huolella. Anna olla näin muutamia minuutteja ja sitten kansi auki. Pihvien kääntö ripeästi ja kansi kiinni. Tässä vaiheessa todennäköisesti tulee jo lieskaa. Jos lieskoja on paljon siirrä pihvit hetkeksi epäsuoraan tuleen. Kun liekit ovat laantuneet laita pihvit takaisin suoralle tulelle ja sitten kansi kiinni. Tee näin parisen kertaan. Siirrä sitten pihvit epäsuoralle tulelle noin viideksi minuutiksi. Näin pekoni ei pala ja pihvi jää todella kosteaksi.

Nyt pihvit ovat valmiit, ei muuta kuin hamppikseen väliin kaikkine sörsseleineen!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti