torstai 16. maaliskuuta 2017

Grillattu kalkkunapiirakka


Grillissä tulee aivan loistavia piirakoita. Nyt otin ytimeksi Wigrenin kalkkunafilepihvit ja lähdin siitä työstämään. Piirakkapohja oli pakastearkusta. Tavoite oli tehdä herkkua helposti ja tämähän sitten maistuu! Usein piirakka on  parhaimmillaan seuraavana päivänä pienen lämmityksen jälkeen, niin tämäkin. Sääli vain, että tuli syötyä melkein koko piirakka heti valmistuksen jälkeen.

Tarvitset:

180g Wigrenin kalkkunafilepihvejä
1 Myllyn paras pyöreä piirakkapohja
1 punainen paprika
200 g emmental juustoraastetta
3 kananmunaa
2 dl Arlan kanakerma

Piirakkapohjan sulattaminen kestää noin 30 minuuttia, joten ota pohja hyvissä ajoin sulamaan. Pilko tässä vaiheessa kalkkuna ja paprika kohtuullisen pieniksi kuutioiksi, laita ne sen jälkeen sekoituskulhoon. Riko kulhoon
kananmunat ja kaada kerma sekaan. Laita muutama pyöräytys mustapippuria myllystä. Sekoita hyvin ja jätä maustumaan. Mene nyt laittamaan grilli kuumaksi. Haetaan n. 200 asteen lämpöä kiertoilmagrillauksessa. Tämähän tarkoittaa brikettien asettamista kehään grillin reunoille. Kaasugrillillä käytetään epäsuoraa tulta. Kun pohja on sulanut, asettele se pyöreään vuokaan, niin että reunat nousevat ylöspäin. Kaada täyte vuokaan ja tasoita. Grilli on nyt valmiina. Laita piirakka grilliin keskelle, huolehdi ettei mikään kohta ole suoran tulen päällä – pohja kärähtää helposti.

Grillaaminen kestää noin 30-40 minuuttia riippuen lämpötilasta. Piirakka on valmis, kun se irtoaa helposti reunoista ja pinta on saanut vähän rusketusta. Nosta valmis piirakka pois ja anna jäähtyä ainakin puoli tuntia ennen syöntiä. Mitä pidempään piirakka jäähtyy, sitä kiinteämmäksi se tulee.

Kalkkunafileet löydät varmastikin lähimmästä ruokakaupasta mutta, jos ei löydy niin Wigrenin tehtaanmyymälässä löytyy varmasti.

Ja ei kun syömään!







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti